2. Samuelin kirja 24:20 · Kirkkoraamattu (1933/1938)
Mutta kun Arauna katsahti ulos ja näki kuninkaan palvelijoineen tulevan luoksensa, meni hän ulos ja kumartui kasvoillensa maahan kuninkaan eteen.
Alkukielen sanajärjestys — ei suomennoksen kohdistus. Klikkaa sanaa nähdäksesi selityksen.
Ristiinviittaukset
Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.
"Ei, herrani, vaan kuule minua. Vainion minä lahjoitan sinulle ja myöskin luolan, joka siinä on, minä lahjoitan sinulle; kansalaisteni nähden minä sen sinulle lahjoitan. Hautaa vainajasi."
Äänet: 2
Silloin Ruut heittäytyi kasvoilleen, kumartui maahan ja sanoi hänelle: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?"
Äänet: 2
Ja kun Ornan kääntyi, näki hän enkelin, ja hänen neljä poikaansa piiloutui; sillä Ornan oli puimassa nisuja.
Äänet: 2
Mutta Daavid meni Ornanin luo, ja kun Ornan katsahti ylös ja näki Daavidin, lähti hän puimatantereelta ja kumartui Daavidin eteen kasvoilleen maahan.
Äänet: 2
Niin tämä kumarsi ja sanoi: "Mikä on palvelijasi, että sinä käännyt minunlaiseni koiranraadon puoleen?"
Äänet: 2